torstai 4. maaliskuuta 2021

Tunnetaitoja Fannin kanssa

Tunteita on tärkeä käsitellä lapsen kanssa jo varhain. On todella tärkeää, että lapsi oppii kaikkien tunteiden olevan sallittuja eikä omia tunteita tule piilotella. Aluksi lapsi opettelee tunnistamaan ja nimeämään omia ja muiden tunteita. Lasta tuetaan tunteiden käsittelyssä ja säätelyssä. Aikuisen malli ja tuki on todella tärkeässä roolissa tunnetaitojen harjoittelussa. 

Fanni -kirjasarja 

Kirjasarjan on kehittänyt lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneet psykologit Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston. Upeasta ja tunteikkaasta kuvituksesta on vastannut Linnea Bellamine.

Fanni -kirjasarja on oiva apu lähteä käsittelemään tunnetaitoja yhdessä lasten kanssa. Kirjat auttavat lasta oppimaan monipuolisia tunnetaitoja helpolla ja hauskalla tavalla. Jokaisesta kirjasta löytyy mukaansa tempaavan tarinan lisäksi kattava tieto-osuus aikuiselle sekä monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Tutustu Fanniin ja hänen ystäviinsä täältä. Sarjasta on tehty myös Fannin tunnetaitokortit, joita voi hyödyntää kirjojen tai muun toiminnan ohessa. 

Lisää tietoa tunnetaidoista ja fanni -sarjasta löydät osoitteesta https://fannitunnetaitosarja.fi/


       
kuvat: Adlibis.com

Tässä kaikista viidestä kirjasta lyhyesti. 

Fanni ja suuri tunne möykky

Kirjassa Fanni lähtee äitinsä kanssa juhliin. Juhlissa hän kokee suuren pettymyksen, mutta äitinsä avulla onnistuu nimeämään tunteensa ja selviytyy niistä. Fanni tarkkailee juhlissa erilaisia tunteita ja auttaa ystäviäänkin selviytymään vaikeista tunteistaan. 

Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari.

Kirjassa Fanni on ystävineen lähdössä retkelle puistoon. Mutta he huomaavat puiston laidassa olevat nuupahtaneet kukkaset. Heille selviää, että kukkaset nuupahtavat liian suurista tunteista. Kun tunnemittari nousee punaiselle kukat nuupahtavat. Fanni ystävineen lähtee selvittämään puistossa oleilevien eläinten suuria tunteita ja näin pelastaa kukkatarhan.

Fanni ja liian jännittävä yö

Kirjassa Fanni haluaa yöpyä ystävineen ulkona majassa. Heitä alkaa kuitenkin illalla pelottaa ja kaikki palaavat kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä he lähtevät harjoittelemaan, miten houkutella rohkeus esille. Ja illan koittaessa he lähtevät jälleen majalleen. Tällä kertaa he löytävät rohkeutensa ja nukkuvat koko yön majassaan. '

Fanni ja levoton liikeri

Kirjassa Ralf nimisellä tiikerinpennulla on syntymäpäivä ja sen vuoksi hän pääsee isänsä kanssa illalla auringonlaskun aikaan laaksoon karjumaan. Ralf ei kuitenkaan millään malttaisi odottaa niin kauan. Hän lähtee ulos ystäviensä kanssa kuluttamaan aikaa. Kaikki ei kuitenkaan suju mutkattomasti, sillä häntä jännittää illalla odottava retki. Ystävykset yrittävät miettiä, miten he saisivat Ralfin rauhoittumaan ja jaksamaan iltaan asti. Lopulta he opettelevat hengittämään syvään voikukkien avulla ja näin rauhoittumaan.

Fanni ja rento laiskiainen

Kirjassa Fanni ystävineen on innoissaan seuraavana päivänä järjestettävistä tanssiaisista. Heille iskee kuitenkin suuri stressi, kun juhlapaikka pitää koristella ja tanssi askeleet harjoitella. Tämän vuoksi heille syntyi jatkuvasti riitoja. Lasten vanhemma kehottavat lapsia rentoutumaan. Lapset matkaavat metsään ja tapaavat siellä laiskiasen. Laiskiainen opettaa lapsia rentoutumaan. Tämän jälkeen he lähtevät tekemään omia lempipuuhiaan laiskiaisen kehottamana. Pian he huomaavat, että kaikilla ei ole samat lempipuuhat. Illalla he palaavat juhlapaikalle ja vanhemmat olivat jo koristelleet paikan ja orkesterilla oli kenraali harjoitus alkamassa. Lapset käpertyvät vanhempiensa syliin ja rentoutuvat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti